Hauki

Hauki (Esox lucius) on sisä- ja rannikkovesissä elävä petokala, jonka levinneisyys kattaa suurimman osan pohjoista Euraasiaa ja Pohjois-Amerikkaa. Suomessa se on vapaa-ajankalastuksen toiseksi tärkein saaliskala kokonaissaaliin painolla mitattuna.

Ulkonäkö ja kasvu

Hauen pohjaväri on vihreä ja sen kyljissä on vaaleanvihreitä tai keltaisia raitoja ja pilkkuja, vatsa hauella on vaalea. Väritys sopii hyvin vesikasvillisuuden suojissa piileskelyyn ja saaliin vaanimiseen, ja hauki pystyy myös ahvenen tavoin muuntamaan värityksensä tummuusastetta veden väriin ja pohjan tummuuteen paremmin sointuvaksi. Hauella on suuri pää ja kita sekä terävät hampaat ja suuret silmät. Sen ruumiinrakenne on solakka ja evät ovat keskittyneet petokaloille tyypillisesti peräpäähän. Tämä mahdollistaa nopeat hyökkäykset saaliin kimppuun.

Hauki voi lajina kasvaa suotuisissa oloissa jopa puolitoistametriseksi ja 35-kiloiseksi. Suomen pohjoisesta sijainnista johtuen kalan kiivaimman kasvun kausi on meillä melko lyhyt. Suomalainen hauki saavuttaa varsin harvoin yli 140 cm:n pituuden ja ylittää 20 kilon painorajan. Yleensä vieheisiin tarttuu noin 500–2 000-grammaisia yksilöitä, joiden osuus vesistön haukipopulaatiossa on suurin. Jättikokoisia, yli 20 kg:n haukia tavataan ja saadaan todennäköisesti eniten esimerkiksi Irlannista ja Keski-Euroopassa mm. Saksasta ja Itävallasta. Suomen mittakaavassa suurimpia, yli 15 kg:n kaloja saadaan kappalemääräisesti eniten Etelä-Suomen merialueelta, joskaan ei sieltäkään kovin montaa kappaletta vuodessa. Tämän vuosituhannen suurin luotettavasti dokumentoitu suomalaishauki on ollut 18,8-kiloinen verkoilla Iin Oijärvestä saatu yksilö. Tengeliönjoesta on raportoitu 20,3-kiloinen kala, joka ei kuitenkaan ole ennätyskalarekisterissä.

Hauki on petokala. Se siirtyy eläinplanktonista kalaravintoon jo varsin varhaisessa vaiheessa, ensimmäisenä kesänään alle 10 cm:n mittaisena. Paitsi pienempiä kaloja, hauki voi napata toisinaan myös sammakon tai uivan myyrän, joissain tapauksissa isokokoinen hauki tappaa jopa uivan vesilinnun poikasen. Rapuja ja vesihyönteisten toukkiakin on löydetty hauen mahalaukusta. Hauki on opportunisti, eikä se karta mitään kalalajia ravintonaan: se pyrkii syömään aina sitä kalaa, jota kulloinkin on helpoimmin saatavilla. Esimerkiksi pienen metsälammen hauki syö lammen valtalajia ahventa, kun taas virtavedessä elävät hauet syövät myös taimenia tai muita lohikaloja. Hauen kyky sopeutua ruokansa suhteen antaa sille suuren edun ravintokilpailussa, sekä miltei takaa hauelle ravintoketjun kärkisijan. Näiden seikkojen takia hauen saalisluettelo on laaja; se koostuu siitä mitä hauki kulloinkin sattuu saamaan eteensä, mutta miltei aina siihen kuuluu särki ja ahven. Hauki on toisinaan myös kannibaali, eikä se epäröi syödä pienempää lajitoveriaan.

Pienet hauet tarvitsevat ravintokalaa 5–10 kiloa kasvaakseen itse yhden kilon. Suurilla hauilla tämä suhde kuitenkin muuttuu ja on jopa 30:1, Toisin sanottuna kasvaakseen kilon ne tarvitsevat kolmekymmentä kiloa ravintokalaa. Vaikka luku kuulostaa suurelta, ei suurikaan hauki haittaa sen saaliskalojen populaatioita. Hauilla on tärkeä rooli vesistön hyvinvoinnin kannalta, rehevöitymisen hillitsijöinä: kun haukia on riittävästi, eivät särkikalakannat pääse runsastumaan liikaa. Useissa lähteissä on mainittu, että petokalojen osuuden vesistön koko kalakannasta tulisi olla noin 30–40 %:n luokkaa, jotta tasapaino säilyisi.

Hauki saalistaa vaanien yleensä vesikasvillisuuden seassa, isojen kivien, uppopuiden tai muiden suojassa. Isot, usean kilon hauet saalistavat myös selkävesillä, käyttäen sisävesillä ravintonaan vapaan veden parvikaloja kuten muikkua ja kuoretta, merialueella silakkaa. Tällöin hauki ui välivedessä usein varsin syvällä ja syöksyy saaliinsa kimppuun alhaalta, syvyyden hämärän turvaan luottaen. Kun potentiaalinen saaliskohde on havaittu, hauki alkaa liikkua hitaasti kohti saalistaan, kunnes saalis on iskuetäisyydellä. Tällöin hauki iskee räjähtävällä nopeudella saaliiseensa tavallisimmin sivulta päin, kääntää sen suussaan nieltävään asentoon ja syö saaliinsa. Varsinkin isokokoiset saaliskalansa hauki pyrkii nielemään pääpuoli edellä.

Hauen yleisyyden eräs syy on kalan vähäiset vaatimukset vesistön ja vedenlaadun suhteen. Hauki sietää hyvin rehevöitymistä ja melko hapantakin vettä, ja tulee toimeen seisovien vesien ohella myös varsin voimakkaastikin virtaavissa vesissä – joskin harvemmin se viihtyy lohikalojen tapaan aivan kiivaimmassa koskessa. Useissa pikkulammissa hauki ja ahven ovat vesistön ainoat kalalajit. Hauki on myös hyvä leviämään vesistöstä toiseen, uusille elinalueille esim. kevättulvien yhteydessä.

Pienemmät hauet noin 3 kg:aan saakka viihtyvät vesikasvillisuuden, kivikoiden, uppopuiden tms. suojapaikkojen liepeillä, rantavyöhykkeellä, matalikoilla ja karikoilla, usein varsin matalassa 0,5–3 m:n vedessä. Kalan kasvaessa sen hapenottokyky ei kuitenkaan kasva samassa suhteessa hapenkulutuksen kanssa, joten ison kalan on hakeuduttava kesän kynnyksellä, vesien lämmetessä pois matalasta syvemmälle, viileämmän ja hapekkaamman veden alueelle. Hauen optimi- eli ihannelämpötila vaihtelee kalan koon mukaan, ollen keskimäärin +14 °C. Kauttaaltaan matalien järvien ja lampien vesi saattaa lämmetä kesällä pitkälti yli +20 °C:seen, jolloin hauen kasvu saattaa tyrehtyä tilapäisesti jopa kokonaan.

Lähde: Wikipedia

Kommentointi on suljettu.