Hyvät talkoot Ruoppasalmella

Kesäisenä lauantaina 12.8. kohennettiin jälleen Särkijärven tilaa, jotta se olisi parempi paikka ihmisille ja vesieläimille. Vesikasviston poistoon omalla työpanoksellaan osallistui seitsemän venekuntaa; Sokat, Saariset, Muistolat, Saloset, Pynnöset, Ruuhamot ja Korkit. Erityisesti Korkin ja Ruuhamon perheet osoittivat suurta sitoutumista yhteiseen hankkeeseen, koska lähtivät kotimatkalle vasta talkootapahtuman päätyttyä. Ruoppasalmi lainehtii nyt vapaana ja Mantelisaaren matalikko on myös paremmassa kunnossa. Saavikaupalla vesikasveja kannettiin maihin.

Ruoppasalmesta vinssattiin myös sinne kaatuneita puunrunkoja ja löydettiin jäänteitä aikoinaan salmen yli johtaneesta sillasta.

Kaiken aherruksen jälkeen sihteerimme Jatta oli järjestänyt, jälleen kerran, kolmen ruokalajin lounaan, jota suurella mielihyvällä koko talkooväki nautti hauskan yhdessäolon ja mukavien juttujen kera.

Tulevana kesänä 2018 järjestetään taas vesikasvien poistotalkoot. Särkijärven kalastusseuran johtokunta vetoaa kaikkiin järvellämme asusteleviin, jotta talkoisiin saisimme entistä enemmän osallistujia. Talkoot eivät ole johtokunnan sisäinen ”juttu”, vaan tavoitteena on että jokainen kantaa järvestämme kortteen rannalle. Yksin tai yhdessä.

(39)

Kommentointi on suljettu.