Salmi on ruopattu

Särkijärven kalastusseuran suurhanke, Ruoppasalmen kapeikon syventäminen imuruoppauksella on valmis. Tavoitteena oli estää järven jakautuminen kahteen osaan. Viimeistelytyöt jatkuvat vielä tulevaisuudessa. Keskiväylän vesisyvyys salmessa oli matalimmillaan n. 30 cm, mutta nyt se on, pohjan rakenteesta riippuen, 1.50 – 2.20 metriä. Järveen kaatuneita puita olemme vinssanneet taljoilla jo aikaisemminkin, mutta ruoppauksen yhteydessä niitä vedettiin liejusta imuruoppaajan edestä kymmenittäin. Suuret puukasat salmen molemmilla rannoilla todistavat Särkijärven kalastusseuran aktivistien suuret ponnistelut hankkeen edistämiseksi.
Miehet ja apuvälineet olivat kovilla, sairaslomaa annettiin ”Buranan” hankkimiseksi, selät, polvet ja olkapäät huusivat apua. Akkukäyttöinen vinssi haukkasi virtaa niin, että akkuja jouduttiin vaihtamaan pari kertaa päivässä ja öisin ne ladattiin uutta päivää varten. Työpäivät olivat 10 tunnin pituisia, mutta onnistuimme hieman jakamaan työtä kahteen vuoroon.
Arvo Uusitalon metsikköön vedettiin imuruoppaajan poistoletkua n. 250 metriä, jolla imetty liete siirrettiin metsän ravinnoksi. Takaisinvalumista järveen ei ilmennyt.
Yllätyksenä salmesta löytyi pohjamutaan painuneena listekatiska, joka on ikiaikainen seisova pyydys, jota on käytetty erämaajärvillä. Katiska on tyypillisesti tehty tuoreesta puusta, josta veistettiin kapeita puusälöjä, jotka sidottiin yhteen koivuvitsoilla maton tapaiseksi kudelmaksi. Kudelma painettiin pohjaan ja tuettiin paaluilla ja puunrungoilla (kuva). Aitauksen sisälle tehtiin puusäleistä katiskoja, joista kalat eivät päässet pois. Tämä katiska aiheutti suurta haittaa imuruoppaajalle, koska sen säleet tukkivat ruoppaajan imupäätä kaiken aikaa. Katso: https://elavamuisti.fi/aikajana/karhijarven-listekatiska. Särkijärven kalastusseura pyytää tästä järvemme katiskasta tietäviä henkilöitä ottamaan yhteyttä seuramme kotisivun yhteydenottolomaketta käyttäen.

Särkijärven ruopparit ovat: Jussi Kork, Kari Muistola, Jouko Niinimäki, Arto Pynnönen, Jari Saarinen ja Ari Sokka. Lisäksi taustajoukoissa toimivat: Pirjo, Tiina M ja Tiina P, Anja ja Auli. Eväitä tarvittiin ja kurapyykkiä tuli.
Taustahenkilöinä ja rahankeruussa kunnostautuivat kaikki rahalahjoittajat ja Huopion kirppisten tavaralahjoittajat ja markkinoilla myyntityössä olleet henkilöt. Lämmin kiitos heille. Kiitos myös Ely-keskukselle rahallisesta tuesta.
Liukkosen Ruoppauspalvelu teki hyvää työtä, oli ahkera ja koneen puikoissa ”sitkeä sissi”.

(180)

Kommentointi on suljettu.