Kadonnut löysi kotiin!

Joulupäivänä saapuessamme mökille alkoi mökin alta kuulua mahdoton maukuna.
Raipe oli saanut tarpeekseen villikissan elämästä ja löytänyt vihdoin kotimökilleen.
Elämä metsässä (luulisin) oli ollut sisäkissalle rankkaa. Paitsi että kissa oli laihtunut luukasaksi, se myös tuntui nyt pelkäävän pimeää. Kylmäkin oli ollut ja yksinäistä.

Ensimmäisen yön huusi viiden minuutin välein unissaan. Kunnes heräsi huutoonsa ja tarkastamaan, että omat ihmiset ovat edelleen vieressä. Kaksi viikkoa oli yrittänyt elää hiirillä, olihan juuri ensimmäisenä kesänään ”vapaania” opetellut saalistamaan. Voi että kuinka ylpeä olikaan ollut saatuaan pienen päästäisen kiinni. Vaikkakin se jäi aina kesällä oman ruokakipon varjoon.

Mökille saavuttuaan oli hotkinut verannalle jätetystä kuivaruokakiposta aimo osan ja vihdoin sisälle päästyä, purkkiruokaa tuli ahmittua kunnes napa ei enää vetänyt. Onneksi oli joulu ja saa yölläkin syödä. Siksi ruokakippokin tarkastettiin puolen tunnin välein. Ja sitten takan viereen tai peiton alle lämmittelemään.

Viikon kuluessa uskaltautui ulos, mutta tuli pyytämään ihmisen seurakseen varsinkin pimeällä. Täytyi näyttää taskulampulla valoa, kun vessareissulle tuli tarve. Pysytteli valokeilassa kulkiessaan. Nyt päiväsaikaan huutelee aina kulkiessaan, missä on, ihmisten vikahan se on jos pieni kissa katoaa ja metsään eksyy.

(0)

Kommentointi on suljettu.